Reima Kaija
Reima Kaija on yksi Suomen tunnetuimmista golfvalmentajista. Suomen PGA:n valmentajien kategoriassa hänet on rankattu toiselle sijalle ja hänen opissaan on käynyt yli 35 0000 valmennettavaa aina vasta-alkajista huipputason ammattilaisiin. Reimalle on myönnetty myös elämänura palkinto Suomen golfin eteen tehdyn työn hyväksi ja hänellä on yli 35-vuoden kokemus valmentamisesta ja eri rooleista urheilun ja hyvinvoinnin parissa.
Aloitin työskentelyn golfkentillä Aulangon Golfklubilla vuonna 1970. Ensimmäinen kesä sujui mailapoikana ja kärpänen puraisi kunnolla. Palkkaa sain 10 markkaa kierrokselta ja se tuntui huikealta. Valmentamisen olen aloittanut vuonna 1988. Vuosiin on mahtunut sekä pelaajien, että valmentajien valmentamista. Olen myös päässyt toimimaan 10 vuoden ajan Suomen eri golfmaajoukkueiden valmentajana.
Opetan talviaikana Planmeca Areenalla Vuosaaressa. Teen opetusmatkoja ulkomaille huippukohteisiin, matkat toteutetaan yhteistyössä Golf Plaisirin kanssa. Tulevat matkat suuntautuvat muun muassa Roomaan ja Teneriffalle.
Minulla on yli 35-vuoden kokemus ihmisten valmentamisesta, ohjauksesta ja kouluttamisesta. Olen valmentanut erilaisia yksilöitä ja ryhmiä aina vasta-alkajista ammattiurheilijoihin. Valmentamisen lisäksi olen myös itse ikuinen oppija ja näiden vuosien jälkeenkin kehitän itseäni edelleen jatkuvasti.
Ikä ja kokemus ovat tuoneet valmentamistyyliini pehmeyttä ja jokainen valmennettava kohdataan omana yksilönä. Asiat on osattava esittää riittävän yksinkertaisesti, niin, että ne tulevat varmasti ymmärretyksi.
Missioni on auttaa ihmisiä oivaltamaan, kuinka helppoa ja kivaa harjoittelu ja uusien asioiden oppiminen voi olla!
Harjoittelemme yhdessä ja valmentajanasi tehtäväni on olla kanssasi samalla puolella auttamassa sinua onnistumaan! Harjoitteluhetket kanssani ovat yhdessä tekemissä, positiivisessa hengessä ja jopa huumorilla höystettyä. Haluan auttaa ihmisiä innostumaan ja haastamaan itsensä.
Jokaisella henkilöllä on valmiuksia kehittyä paremmaksi. Ainut, mitä vaaditaan, on halu ja motivaatio mennä eteen päin. Olen kannustajasi, tsemppaajasi ja yhdessä kehitämme osaamistasi seuraavalle tasolle. Tehdään yhdessä haaveista ja unelmistasi totta!